Pidetään viemärit kunnossa koko maassa
Tämän tästä joku aloittaa netissä väittelyn, pitääkö koko maa pitää asuttuna. Keskusteluksi sitä ei voi sanoa, ja osapuolilla on yleensä intoa ja tarmoa enemmän kuin faktoja.
Kalabaliikkiin osallistuvat kuitenkin harvoin ne, joilla on vähiten mahdollisuuksia vaihtaa osakehuoneistonsa hiljenevässä taajamassa kolmioon Helsingissä tai Tampereella. Tai myydä kahvilansa susirajalla ja hankkia uusi maalikyliltä.
Asuntojen lisäksi sama tauti tarttuu nimittäin liiketiloihinkin. Vietin tänä vuonna paljon mainostettua kaikkien aikojen kotimaanmatkailukesää ja näin aika monta taajamaa, ja monessa liikehuoneistossa oli lappu luukulla. Osalla varmaan asiakkaiden puutteessa, mutta siellä täällä todennäköisesti remontin puutteessa. Jos on halvempaa vuokrata naapurista tilat kuin korjata omat, niin myös tehdään. Korjausrakentajan sydäntä kylmää sellainen meno.
Suomen korjausvelka kasvaa edelleen, vaikka korjaamisen volyymi on noussut vuosi vuodelta. Korjausrakentamisen kysyntä kasvaa nopeammin kuin tarjonta, joten putkiremonttien hinnat ovat olleet nousussa koko maassa. Taloyhtiöiden ja kuntien vuokratalojen korjausbudjettien pitäisi olla huimaavia, jotta tilanne saataisiin tasaantumaan lähivuosina. Markkina ei toimi riittävän hyvin, kilpailusta puuttuu jotakin.
Ongelmalliseksi asian on jo pitkään tehnyt se, että kiinteistöjen arvot vaihtelevat huomattavasti alueiden välillä. Vanhan kerrostalon keskineliöhinta hipoo Helsingissä 4500:aa euroa. Se tarkoittaa jo yli tuplat siihen, mitä neliö maksaa esimerkiksi Oulussa. Pienissä kunnissa neliöhinnat ovat miltei olemattomia. Perusteellinen putkiremontti puolestaan maksaa aika lailla saman Helsingissä kuin maakuntien keskuskaupungeissa tai kuntakeskuksissa. Mahdoton yhtälö siis.
Tästä on seurannut, että pankit eivät enää herkästi myönnä korjauslainoja edes kohtuullisilla sijainneilla oleville taloyhtiöille. Raskaimmalta tuntuu se, että asunnot voisivat hyvinkin olla asuttavassa kunnossa, kunhan viemärit saataisiin päivitettyä.
Markkinoiden pattitilanteen päälle tuli vielä koronakriisi, joka iskee kuntien talouden alavatsaan kuin torpedo ja pyyhkii monilta investointilistoilta saneeraukset pois. Talousjohtajat lykkäävät kaiken mahdollisen jonnekin hamaan tulevaisuuteen, kun eivät muuta voi. Korjauspommi tikittää, rahaa ja ratkaisuja ei ole.
Mielestäni ongelmaa on lähestytty liian mustavalkoisesti, joku voisi sanoa, että jopa puusilmäisesti. Jos kaikissa brändituotteissa ja -palveluissa on monta eri hintakategoriaa ”mersusta trabantiin” ja jokainen niistä löytää omat asiakkaansa, niin miksei myös korjausrakentamisessa?
Konsepti-ideoita on tuotettu esivalmistettuihin kylpyhuoneisiin ja kahden viikon putkiremontteihin, joten perinteisten mallien tekninen haastaminen on hyväksytty. Mutta tähän arvo-ongelmaan meidän on tuotettava taloudellisia innovaatioita. Ja niitä pitää etsiä riittävän kaukaa laatikon ulkopuolelta.
Suomi on mahdottoman asutusongelman edessä, jos asukkailla ei ole käteistä, pankit eivät anna lainaa eikä rakennusteollisuus osaa tehdä riittävän edullisia remontteja, jotka takaavat asuntojen ja muiden kiinteistöjen käytettävyyden kasvukeskusten ulkopuolella. Lasku koituu kaikkien veronmaksajien maksettavaksi, jos iso osa kiinteistökannasta murenee korjauskelvottomaksi.
Mieleeni muistuu ruotsalainen öljy-yhtiö, jonka mainoslause oli ”Vi håller hela Sverige levande”. Siitähän tässä on kysymys – etsitään uusia ratkaisuja, kun vanhat eivät toimi, ja pidetään koko maa elävänä. Ainakin yhden sukupolven ajan.